Olen kaksikymppinen nainen, kovia kokenut. Mutta hengissä silti. Keskityn tässä blogissa päihteisiin sekä siitä maanpäällisestä helvetistä kohti parempaa kulkemiseen. 14-vuotiaana, pienenä ja kokemattomana tyttönä aloin pyöriä porukan kanssa, jossa oli mukana pilvi sekä välillä selkäni takana myös kovemmat aineet. Olin porukan nuorin - kovin yllättävää. Muut oli muutamia vuosia vanhempia. Ensimmäiset vuodet vaan pyörin mukana, en koskenut mihinkään muuhun kun alkoholiin, tunsin olevani hieno ja kunnioitettava ihminen kovassa porukassa. Se koitui kohtalokseni.

Ensimmäinen pilvenpolttoni tapahtui hieman ennen 16-vuotis päivääni. Sitä jatkui sillon tällöin kunnes täysi-ikäisyyden saavutettuani pudottiin korkalta JA KOVAA. Jyrkkä alamäki lähti ensimmäisestä amfetamiinikokeilusta. Se oli päivittäistä, puolentoistavuoden ajan. Mukana olivat opiaatit ja kaikki muu tuli kokeiltua, luulen ettei kyseisiä aineita tarvitse edes luetella.

Mutta nyt keskityn teho-osastoiden kiertelyn, elvytysten ja henkisen romahduksen jälkeen päätökseen joka syntyi kesällä 2010, ei enää. Sen jälkeisiin hoitosuhteisiin, repsahduksiin, uudelleen jaloilleen nousemiseen ja kaiken järjestämiseen. Palaan asiaan pian, tässä vain hieman taustatietoja.

Aurinkoisia kevätpäiviä toivottaen, S.